Namibia TJ0!

Maanantaina käytiin siis vielä tutustumassa tubisairaalaan, joka on melkein oma rakennus irti muista osastoista. Kellarikäytävää pitkin pääsee muun sairaalan puolelle. Osastolla aloitti maanantaina myös uusia farmasiaopiskelijoita, joten heidän kanssaan päästiin esittelykierrokselle. Kierroksen meille piti niiden opiskelijoiden proffa, tosi mukava tyyppi briteistä! Tutustuttiin niin MDR- (multidrug-resistant) & XDR- (extremelydrug-resistant) osastoon kuin general tuberculosis osastoon. MDR ja XDR tuberkuloosimuodot ovat erittäin vahvasti lääkeresistenttejä, ja niiden menehtymisprosentti onkin yheksänkymmenen hujakoilla. "Normaalista" tubista paranemisprosentti on reilusti parempi. Näillä osastoilla hoidetaan vain aikuisia sairastaneita, ja lapsille on oma osasto ilmeisesti sairaalan sisällä. 

Tubisairaala oli aika ankean oloinen, vaikkakin kaikki ikkunat ja ovet olivat auki ja sisään tulvi valoa. Avoimet ovet siis paremman ilmanvaihdon takia. Isona ongelmana osastolla on se, että potilaat ovat yhteisissä huonessa jo epäilyvaiheessakin. Joten vaikka epäily olisikin jonkun potilaan kohdalla aluksi virheellinen, todennäköisesti onnistuu hän tubin itselleen nappaamaan siinä selvittelyvaiheessa. Proffa kertoili meille paljon osastosa, potilaista, lääkityksestä ja hoidosta, toiminnasta sekä historiasta. Ja aika paljon myös itse tubista! Itsellä on tieto siitä aika olematon, hyvä jos ollaan koulussa edes kuultu koko sanaa. Esimerkiksi nuorilla aikuisilla jos tavataan tubia rupeaa hälytyskellot heti soimaan ja tutkitaan myös HIV. Kuulemma ne kulkevat usein käsi kädessä! Kotona olikin sitten pakko googletella ja hieman sivistää itseään lisää päivän tietopaketin jäljiltä. Kieltämättä koko sen ajan kun oltiin siellä, oli kyllä pieni ällötys päällä. Vaikkakin tubi huonosti tarttuukin ja meillä oli maskit naamassa niin yyyyyh. Ja ne maskit oli kyllä jäätävän kamalat, ei tulis kuuloonkaan, että pystyis itte työskennellä kaheksan tuntia päivässä tommonen ahistus naamalla. Tuntuu, ettei happi kulje ja vaihdu kunnolla. Opiskelijanakaan en iiiihan hirveästi täällä välttäisi olla, herranjumala sitä tenttaamista!! Aamukierrolla yksi lääketieteenopiskelijoista esitteli potilaan arvoineen päivineen ilman muistiinpanoja (en kykenis ikinä!) ja melkein joka välissä heidän ohjaava lääkäri oli kyselemässä "why, what about that, what that means, why are we interested about that" jne. Ei hyvää päivää. Jokatapauksessa oli aika mielenkiintoinen tutustumisreissu!

Tiistaina suunnattiin viimistä kertaa home of good hopee lapsien sekaan leikkimään ja jälleen auttelemaan. Toini, se tyttö unamilta, oli myös meidän mukana ensimmäistä kertaa siellä käymässä. Lahjoitettiin myös jo tavaroita sinne, mitä kotiin ei enää haluta mukaan ottaa. Tunnit vilahti siellä taas vauhilla oli ja hieman oli haikea fiilis kun sieltä viimistä kertaa lähdettiin! Paikan pyörittäjä Monica lopussa vielä halasi ja kiitti kaikesta avusta sekä toivotti hyvää kotimatkaa. :) Keskiviikkona oli vielä eessä viimisten tuliaisten metsästys ja suunnattiin aamupäivällä Marin kanssa keskustaan. Maanantaisen palkkapäivän seurauksena porukkaa oli heti aamusta alkaen ihan hullusti! Onneksi ei tarvinnut enää iltapäivällä lähtä sinne seikkailemaan, vähemmästäkin saa hermoromahuksen. :D Päivä maattiin jälleen kerran viimisiä rusketuksia ottamassa.

 Illalla suunnattiin viimistä kertaa Joe's beerhouseen (seeeprapihviii, seeprapihviiii) syömään muiden likkojen kanssa ja jatkettiin sieltä vielä Warehouseen. Tarkoituksena oli vaan lähtä kuuntelemaan livemusiikkia siksi aikaa kun jaksaa, mutta kun talo oli täynnä tuttuja ni kyllähän se ilta vähän venähti. Jatkettiin siis iltaa niiden suomalaispoikien, yhden saksalaisen heidän taloltaan sekä toisen guesthousen pitäjän sekä muutaman heidän asukkaan kanssa kohti Club Londonia. Jossa kerettiinkin olla sitten se puoli tuntia ennen kun valot lyötiin päälle ja me pyöriteltiin päitä, että mitähä. No oltiimpahan sitten "suht ajoissa" kolmen aikaan kotona. Onneksi tänään aamulla ei ollut kuin hiukan kohmeessa, koska pakkaaminen ois muuten saattanu olla aika hauskaa. :D

Niin se kolme kuukautta sitten vaan sujahti ohi ja huomenna koittaa lähtöpäivä. Hullua! Niin pitkältä kun tuo aika kuulostaakin, nii kyllä se vaan on menny vauhilla. Hyvä, että on ite mukana pysyny! Mutta mahtuuhan näihin kolmeen kuukauteen aika paljon uusia juttuja, upeita kokemuksia, nähtyjä paikkoja ja mahtavia hetkiä! Vaikka sairaalalla on välillä meinannu tulla epätoivon hetkiä ja töihin raahautuminen on tehny joskus melkein pahaa, niin olihan nuo harkkaviikot aikamoinen kokemus. Hyvä sekä huono kokemus aina hetkittäin. Tänään juuri mietittiin, että vaikka näistä harjoitteluista olisi konkreettisen oppimisen kannalta saanut varmasti enemmän irti kotona, niin kyllä täälläkin on matkaan tarttunut paljon. Erilaisessa kulttuurissa, erilaisten ihmisten kanssa työskennellessä aivan eri tavoilla mitä kotona, on tainnut itsekin kasvaa jonkun verran. Niin ihmisenä kun hoitajanakin. On kyllä myös oppinu arvostamaan monia asioita kotoonta, niin jokapäiväsestä elämästä ku terveydenhuollostakii! Ja onhan täällä tullut nähtyä ja tehtyä monia asioita mitä ei varmasti Suomessa koskaan tule eteen. Ja myös joitain mitkä Suomessa saattaa joku ei niin kaunis päivä nähdäkin, mutta mitkä on kovin harvinaisia juttuja. On meillä olot muutenki olleet täällä aika hyvät. Esimerkiksi  ollaan voitu maata aurinkoa ottaen omalla kotipihan altaalla. :D Ja ulkona on tullut syötyä enemmän kuva varmaan normaalisti vuoden aikana kotona. Mut ei se elämä silti aina lepposaa täällä ole ollut, vaikka vapaa-aikaa on ollut enempi kun kotona varmaan koko opiskeluaikana. African time meinaa vieläkin välillä saada karvat pystyyn ja hermot menemään. Vaikkakin kyllä senkin kanssa aika hyvin oppi olemaan täällä ollessa. Itte oon kuitenkii sen verran täsmälläinen ihminen, että on se vaan ihana palata Suomeen missä kello neljältä on neljältä eikä varttia vaille viis. :D Myös kulttuurierot on aiheuttanu aikalailla pään vaivaa, esimerkiksi rahasta puhuminen on täällä ihan kamalan vaikeeta. Melkein tabu näille paikallisille. Hirveesti on myös tullu tutustuttua uusiin ihmisiin ja jopa törmätty yhteen tuttuun naamaan (voi Hamina!!) ja tutustuttua paremmin. Harmittaa vieläkin, että näitten viimisien viikkojen aikana on tullut tavattua paljon uusia mukavia ihmisiä, tietenkii just ennen lähtöä hmh. Varmasti myös joidenkin kanssa tullaan tulevaisuudessa Suomessakin pitämään yhteyttä. :)  Mut kyllä se on silti vaan ihanaa suunnata kotia kohti, vaikka kokemuksena tää on kyllä ollu ihan once in a lifetime! Varmasti lämmittää mieltä kaikki nää upeet muistot reissulta vielä monta kertaa tulevaisuudessa. Yksi parhaita päätöksiä ikinä lähtä tänne! Ja täytyy se vielä joku päivä palata Afrikkaan, ehkä vielä tännekin. :)

Likat! <3

Nii ja sitten se pakkaaminen. Aikalailla sai kaiken taitonsa käyttää, että ne tavarat mahtu sinne rinkkaa. Ja nyt se rinkka onkin niin pinkeenä, että hyvääpäivää.  Saa nähä miten sen kanssa pärjää kun kilojakin on melkein juuri se sallittu määrä. Kapkaupungissa ei sitten tarttekkaa enää ostaa niin mitään, ellei sitten osta samalla isompaa rinkkaa. :D Menee kotilennon 30kg painoraja ihan hukkaa kun ei vaan mahu!!:(

Huomenna siis kelloi soi viideltä, lento lähtee kaheksalta ja kympiltä ollaankin kapkaupungissa. Jeeee!! Kolme kuukautta harkkaa paketissa, Namibia TJ0!!!! Mie tuun kohta kotiiiiiin <3

Terkkuja ja haleja <3
Tia