Loppusuoralla

Nyt on viiminenkin työvuoro ohi ja harkka paketissa! Vietettiin viikko enskassa päivävuoroissa. Viikko oli ihan tosi rauhallinen, päivävuoroissa potilaita ei hirveästi ollut ja vietettiinkin melkein kaikki aika dressing roomissa. Haavanhoitoja, lihaspistoja ja pissatestejä, hauskoja työvuoroja! :D Yksi hoitaja sanoi, että tuollai sateen aikaan on aina hiljasta. Että sateella ei ihmiset jaksa raahautua sairaalaan, vaikka kuinka oltais kipeenä. Jaahas. :D Paljon tuli taas höpötettyä viikon aikana, varsinkin paikallisten opiskelijoiden kanssa. Juteltiin myös paikallisella paloasemalla työskentelevän naisensihoitajan kanssa, joka olisi mielellään esitellyt meille työpaikkansa tilat ja ottanut vaikka lanssiinkin. Vaikka mieli tekisikin kovasti, ei taideta uskaltaa uhmata yhteyshenkilömme sanaa. Kiukuttaa vaan vieläkin, ettei itsellä ole mahdollisuutta päästä tutustumaan lanssien toimintaan täällä aikasempien opiskelijoiden toilailujen takia. Ollaan kirottu tätä useaan otteeseen! Onneksi viikolla päästin kuitenkin kurkkaamaan kaupungin ambulanssiin, joka on ihan eri laatua verrattuna niihin siitolansseihin. Löyty sieltä jotain tuttuakin, nimittäin samanmoinen deffa (Lifepak 12) mitä kotipuolessa! Tosi outoa täällä on, ettei ensihoitajia kouluteta ottamaan 12-kytkentäistä ekg:ta ja lifepakistakin he käyttävät vain kolmen piuhan monitorointimahdollisuutta.

Tuli pipi töissä

Koska Emmi ja Mirka on reissunpäällä Etoshassa, niin me sitten suunnattiin perjantaina yövuoroon. Seitsemältä saapuessa koko enska oli taas kerran täpötäynnä ihmisiä. Siinä ihmispaljoudessa on ihan mahotonta koittaa erottaa kuka on potilas ja kuka on omainen. Aluksi suunnattiin dressing roomiin toiveena päästä tämän illan aikana ompelemaan. Ja kyllähän sitä päästiinkin! Yllättävän helppoa se on, vaikein kohta on kierittää lankaa pänksien ympärille solmua tehdessä. Ja ihan hauskaakin se oli, kiva kokeilla semmosta mihin Suomessa ei oo minkääsortin mahollisuutta. :D Suurin osa vuorosta vietettiinkin dressing roomissa jelppimässä, sillä tikattavaa haavaa vaan tuli ja tuli! Ja suurimmalla osalla vielä päässä, yleensä silmäkulmassa tai takaraivossa. Melkein kaikilla sama tarina: pahoinpidelty kivellä/pullolla/lyömällä/ihan millä vaan mikä oli käden ulottuvilla. Jokaiselle pahoinpidellylle annetaan tetanus toxoid -injektio, joten niitä pääsikin sitten sörkkimään ihan urakalla. Pistin illan aikana lihakseen enemmän kun koko muuna opiskeluaikana yhteensä, tulipahan ainakin harjotusta! Ilta vierähti kyllä tosi nopiaan kun tekemistä oli koko ajan, tunnit vaan hujahti ohi. Viimiseksi työvuoroksi aika kiva! Enska oli kyllä muutenkin kaikista harjoitteluosastoista kivoin, hoitajat olivat mukavimpia ja osasto mielenkiintoisin. Vaikkakin työvuorojen alut meni aina siivotessa ja puunatessa.... Ei tuo vaan oo hoitajien hommaa! :D

Yövuorosta kuitenkin eniten mieleen jäi aika mielenkiintoinen keissi. Enskaan oli lanssin kuljettamana tuotu 23-vuotias poika, joka oli yllättäen pökertyny suihkussa ja ruvennut oksentamaan. Ensihoitajien saapuessa paikalla poika oli ilmeisesti ollut vielä tajuissaan, muttei kuitenkaan kommunikoinut. GCS (glascow coma scale) pisteiksi hän oli saanut 2-5-4, puheesta annettu vitonen kummastutti meitä sillä lause "pt is responding but not communicating" ei oikein tue pisteytystä. En sitte tiiä oliko siinä käyny joku viba. Me kun näimme potilaan ensimmäistä kertaa trauma-/elvytyshuoneessa oli hän jo tajuttomana ja oksensi edelleen veristä nestettä. Potilaasta otettu ekg ei näyttäny kyllä ihan terveen tuonikäisen pojan omalta, sen verta mitä siitä ymmärrettiin. Yllättäen hän rupesi kouristamaan ja saturaatiot tippuivat alle 60. Lääkäri yritti ainakin kolmeen kertaan intuboida ja joka kerralla epäili putken oikeaa paikkaa, sillä putkesta nousi jatkuvasti vaahtoa. Putken paikka kuitenkin varmistettiin kuuntelemalla ja mitä ilmeisemmin se oli oikea, vaahdosta huolimatta. Tässä vaiheessa huone oli jo täynnä lääkäreitä, jotka yrittivät saada potilaan tilaa stabiloitua. Seuraavaksi poika meni elottomaksi, yksi lääkäreistä rupesi elvyttämään ja jo muutaman minuutin kuluttua sydän käynnistyi ja heikko radialispulssikin tuntui. Tämän jälkeen potilaan tila pyrittiin stabiloimaan ja hänet laitettiin hengityskoneeseen. Edelleen intubaatioputkesta nousi 10-20 sekunnin välein vaahtoa ja potilasta jouduttiin koko ajan imemään. Kun potilaan tila oli saatu riittävän stabliiksi siirtoa varten, vietiin hänet central hospitaliin cardiac unittiin (sydänvalvontaan). Keissistä jäi eniten ihmetyttämään potilaan nuori ikä. Korttin kirjoitetuista tiedoista päätellen tapahtumat olivat yllättäviä, eikä sinne ainakaan oltu kirjattu mitään tiedossa olevia sairauksia tai aihetekijöitä. Toivottavasti poitsu selviää!

Hulpppeeeta!

Perjantaipäivällä olimme yliopiston vaihtareille tarkoitetulla lounalla erittäinerittäin hienolla hotellilla, Windhoek Country Clubilla. Tapasimme ensin unamilla (University of Namibia) muiden opiskelijoiden kanssa ja taisi useampikin meistä kokea pienen järkytyksen kun huomattiin kuinka monta suomalaista paikalla olikaan. Kuudestatoista opiskelijasta 12(!!) oli suomalaisia, paikalla oli myös kaksi ruotalaista, yksi saksalainen ja yksi namibialainen, joka opiskelee pohjoisessa, mutta on suorittamassa yhtä semesteriä unamilla. Eikä tuossa ole edes kaikki tällä hetkellä täällä opiskelemassa/työharjoittelua tekemässä olevat suomalaiset. Siirryimme kyydeillä clubille, jossa hetken aikaa saimme tutustua paikkoihin ennenkuin pöytämme oli katettu. Ja kylläpä vaan oli paikka aika upea. Useampi ravintola, erilaisia kauppoja, ulkobaari, golfkenttä.... Huhhu! Lounaan söimme buffetista ja ruoka sekä jälkkäri oli kyllä hyvää! Ilmanen ruokahan kelpaa tietenkin aina, mutta eipä kyllä ollut muutenkaan valittamista. Kolmen pintaan olimme takaisin unamilla, jossa vaihdoimme vielä numeroita joidenkin opiskelijoiden kanssa ennen kuin suuntasimme kaupungin kautta kotia. Harmiteltiin, että tämmönen oli nyt vasta! Meillä ei päiviä oo enää kuin muutama ja nyt tutustuttiin moneen uuteen ihmiseen. Ihan tylsää!

Ryhmäkuva!

Lauantaina nukuttiinkin yövuoron jäljiltä pitkään, rentoiltiin altaalla ja illalla lähdettiin ulos Warehouseen istumaan Millan ja Toinin kanssa, joihin silloin perjantaina tutustuttiin. Hirveän pitkään ei taaaskaan jaksettu olla ja suunnattiin KFC:n kautta kotia. Vaikka tällä kertaa ruoka sieltä olikin ihan hyvää, niin kyllä luottokfc sai jälleen kerran mahan kipeeksi. Tästä eteenpäin eikoskaanenää-päätös kyllä pitää! :D Tää viikonloppu olikin meillä täällä viiminen laatuaan, aika se vaan jatkaa juoksemistaa edelleenki! Kohta täytyy oikeasti ruveta pakkaamaan, koska kaiken tavaran mahuttaminen rinkkaan tulee olemaan uroteko. :D 

Vielä vähän aurinkoa

Maanantaina mennään vielä viimistä kertaa sairaalalle hoitamaan paperihommat loppuun ja tutustumaan tubisairaalaan, joka on meille vielä täysin tuntematon osa Katuturan sairaalaa. Samalla käydään viemässä meidän työvaatteet pari hoitajalle, jotka varas ne harjoittelujen aikana. :D

Tänää enää Namibia TJ4! Jeee:)

Haleja ja terkkuja <3

-Tia