Maternity

Viime viikonloppu meni aika rennoissa oloissa, kun töihin paluu oli niin kamalan rankka! :D Perjantaina juhlittiin siis yhden tytön synttäreitä, toinen oli leiponu meille kakunkii! Oli muuten kyllä hyvää. Illasta lähdettiin käymään ensiksi Zenso loungessa, jossa tavattiin kolme suomalaista poikaa jotka ovat täällä myös vaihto-opiskelijoina. Meillä oli siis tallessa yhden heistä puhelin, joka napattiin Swakopissa tapaamiltamme pojilta mukaan. Hömelö oli unohtanu sen sinne! Oltiin etukäteen sovittu, että treffataan ne siellä niin saadaan omaisuus palautettua. Sieltä jatkettiin vielä käymään vanhassa tutussa Vibessa. Mukavia kavereita ne pojat, vaikka ilta jäikin meidän osalta aika lyhyeksi kun kaikilla taisi väsymys painaa päälle. KFC:n kautta kotia ennen kahta... Vanhoja!! :D

NIIIN HYVÄÄ!

Lauantaina makoiltiin koko päivä altaalla, kun saatiin vihdoin aurinko takaisin tänne Windhoekiin kahden viikon sateitten jälkeen. Illasta lähdettiin Maeura mallille leffaa, tarkoituksena mennä katsomaan Gravity joka bongattiin leffateatterin nettisivuilta. Seiskan pintaan kun siellä oltiin selvisi, ettei koko teatterissa pyöri kuin yksi leffa, Captain Phillips. No eihän siinä mittää, kelpaa sekin meille, mutta tämä kun alkoikin vasta varttia vaille yhdeksän! Päivittäisivät niitä nettisivujaan joskus... Ostarilla oli melkein kaikki jo kiinni, muutama kahvila/baari/ravintola vain auki. Kulutettiin siis aika yhdessä niistä ennen kuin pääsimme elokuvan ihmeelliseen maailmaan. Leffa kertoi laivasta jonka Somalialaiset merirosvot yrittävät kaapata ja kapteenin ponnisteluista pelastaakseen miehistönsä ja lastinsa. Leffa oli ihan hyvä! Sitä kattoessa vaan taas kerran sai huomata tän kulttuurin eron omasta. Kohdissa joissa me istuttiin hiljaa, hieman järkyttyinenä muilla katsojilla vain nauru raikaa. Esimerkiksi elokuvan lopussa kun kapteeni shokkisena itkee selviytymistään kun kolme merirosvoa on teloitettu ampumalla hänen ympäriltään, muu yleisö nauraa hekotti. Näitten paikallisten reaktiot järkytti paljon enemmän, kuin itse elokuva. Huhhu. Sunnuntaina meni aika lailla yhtä laiskasti, käytiin syömässä portugalilaisessa ravintolassa päivällä.

Salien välistä käytävää

Maanantaina sitten takaisin arkeen ja sairaalalle! Tämä viikko ollaan oltu Marin kanssa synnärillä. Ensimmäisenä päivänä hipsittiin osastolle, itse ainakin hieman jännittyneissä tunnelmissa. Lähdettiin samantien hoitajien mukana aamukierrolle, jossa käytiin läpi jokainen osastolla oleva potilas ja syy. Osastolla on myös siis muitakin kuin joilla synnytys on käynnistynyt. Esimerkiksi raskausajan diabeetikkoja joilla sokerit ei vielä ole tasapainossa sekä naisia joilla supistuksia on tullut ennenaikaisesti ja joita lääkkeellisesti yritetään lopettaa. Maanantaisen aamukierron aikana tuli opiskelija sanomaan, että joku nainen synnytti ilmeisesti sairaalan vieressä jossakin kun ei ollut kerennyt perille asti. Hoitaja vain tuhahti, että heidän täytyy tulla tänne asti ja kiertoa jatkettiin normaalisti. Onneksi myöhemmin selvisi, ettei synnytystä ollut joutunut opiskelija yksin hoitamaan vaan käsiä oli ollut enemmänkin. Vauva tuotiin eeltä puhdistettavaksi ja lämpölampun alle ja äiti seurasi vähän ajan päästä perässä. Täällähän ei vastasyntyneille vauvoille synnärillä tehdä muuta kuin napanuoran jämä solmita, silmät putsataan ja niihin laitetaan tulehdusta estävää voidetta. Sitten kapaloon ja post-natal osastoa oottamaan. Vauvojen kunnon pesut ja mittaukset hoidetaan vasta siellä, välillä muutamankin tunnin kuluttua...

Valmiina toimintaan!

Ollaan tähän menessä taihdettu seurata reilua viittä synnytystä ja yhtä sektiota. Synnyttäjiä on ollut enemmänkin, mutta välillä kaikki tuntuvat poksahtavan samaan aikaan! Ja varmasti jos tekisi pitempää päivää, olisi plakkarissa jo huomattavasti enempi synnytyksiä. Ollaan päästy myös auttelemaan vauvojen laitossa synnytyksen jälkeen sekä tekemään paaaaljon nakkihommia (sänkyjen petausta, hyllyjen täyttöä jne). Yhdestä synnytyksestä on jäännyt kyllä parhaiten mieleen hetki juuri ennen vauvan ulostuloa. Aina on sanottu, että lapsivesi tulee ulos nätisti eikä paineella. No nyt voin sanoa, että on omin silmin todistettu ettei tuo pidä paikkaansa. Nainen ponnisti ja ihan valehtelematta ulos RÄJÄHTI ihan hyvä määrä lapsivettä noin kahden kolmen metrin päähän suoraan steriilin pöydän yli. Ihan oikeesti. Onneksi siinä seisoskellut hoitaja oli juuri kävellyt salista ulos ja tiellä ei ollut enää ketään. :D On tullut sen jälkeen välteltyä suoraan edessä seisomista, hieman sivusta on ihan hyvä seurata!

Central hospitalin teholta

Torstaina aamusta kun päästiin töihin, oli sektiosalissa hälinä jo käynnissä. Yöllä synnyttänyt nainen oli saannut synnytyksen jälkeisen vuodon (PPH) ja hänen operaationsa oli jo viime metreillä. Päästiin lähtemään lääkäreiden ja yhden hoitajan mukaan saattamaan häntä ambulanssilla Central hospitaliin teholle. Potilas kuljetettiin intuboituna, toinen lääkäreistä ventiloi koko matkan. Matkalla naisen sydän pysähtyi hetkeksi ja toinen lääkäreistä elvyttikin hetken aikaa joka onneksi riitti. Saatiin siis nainen hengissä perille ja saatettua teholle, jossa iso ryhmä lääkäreitä ja hoitajia hyökkäsivät samantien hoitamaan häntä. Naiselle pistettiin heti ensimmäiseksi keuhkovaltimokatetri, johon veret siirrettiin jalkapöydästä tippumaan. Tippoja oli ennestään siis ainakin neljä, käsissä sekä jaloissa. Meillä ei ole tietoa miten nainen voi nyt, mutta toivottavasti kaikki on mennyt hyvin ja hän selviää. Central hospitalin tehon tilat olivat kyllä paljon siistimmät kuin Katuturan sairaalaan, oli ihan mielenkiintoista päästä kurkkaamaan sinne! Potilailla oli omat lasiseinäist huoneet, eikä sängyt olleet vieri vieressä kuten meidän harkkasairaalassa.

Paluumatkalla

Vaikka synnytykset täällä ookoolla ammattitaidolla hoidetaankin, on silti mielessä pyörinyt muutamia asioita. Viime hetkille asti äidit pidetään huoneissa, joissa odotellaan synnytyksen etenemistä ja vasta kun pää jo näkyy laitetaan heidät kävelemään saliin. Synnytys on lähinnä suoritus, vauva pusataan ulos ja siinä se. Mielellään vielä hiljaa ja nopeasti. Tunteita ei näytetä, ei iloita, ei onnitella, ei mitään. Naista ei kukaan tue ponnistusvaiheessa, hoetaan vain "shut up and push". Eihän tähän kulttuuriin muutenkaan erityisesti kuulu tunteiden näyttö, mutta oman vauvan syntymän uskoisi olevan oikeasti aika elämää mullistava tilanne. Usein naiset ovat synnytyksen jälkeen lähes apaattisia. Vauva lepäilee ihan pienen hetken äidin rintakehän päällä kun napanuoraa käsitellään, tämän jälkeen vauvan sukupuoli näytetään äidille ja vauva nostetaan lämpöpöydälle hoidettavaksi. Tätä seuraa äidin kokoon kursiminen, jonka jälkeen vauva vasta annetaan takaisin äidille. Täällä ei siis mitenkään myöskään panosteta vauvan ja äidin lähelläoloon, tissillekin pienokaiset pääsevät hyvällä tuurilla juuri ennen kärräämistä post-natalille. Täällähän ei myöskään käytetä kivunlievitystä, epiduraalia ei ole edes mahdollista saada. Episiotomia tehdään järestään lähes kaikille, jos vain aikaa on eikä äiti kerkeä repeämään. Kattominen tekee kyllä itselleen pahaa, koska tuota kaiken kivun määrää ei halua edes kuvitella. Ompeluvaiheessa sentään paikallispuudutetaan, mutta puuduttaminenkin tekee itsessään kipeää. Kyllä nää naiset täällä vaan on rohkeita, vaikka eihän heillä vaihtoehtoja olekkaan. Vaikka hoitajat monesti toivoisivakin synnyttäjien olevan hiljaa, niin kyllä useat silti ääntä pitävät. Harvemmin kuitenkaan valittavat

Omaa mieltä lämmitti eräs hoitaja yhtenä työpäivänä, joka oli valvomassa synnytystä jota opiskelija hoiti. Vaikka hänkään ei iloinnut tilanteessa, oli hän sentään lämmin äitiä ja vauvaa kohtaan. Päivitteli kuinka iso kaveri sieltä tuli, vaikka oli ensisynnyttäjä kyseessä. Tämä oli myös ensimmäinen äiti jonka nähtiin hymyilevän kun näki vauvansa ekaa kertaa. Sentään välillä näkyy pieniä tunteen pilkahduksia, jotka tässä kulttuurissa tuntuvat paljolta!

Laulua enne ruokailua

Ensimmäisenä työpäivänä päästiin myös hämmästymään kun eräs hoitaja, joka oli auttanut osaston vieressä tapahtuneessa synnytyksessä, tuli katsomaan vauvaa. Mari totesi miulle siinä olevan kuuma, ne lämpöpöydät kun lämmittää aika tehokkaasti! Meidän järkytykseksi juuri paikalle tullut tummaihoinen hoitaja kysäisi takaisin "onko täällä kuuma". Ihmetys taisi paistaa molempien kasvoista, ei ihan heti ootettu että joku puhuisi tai ymmärtäisi suomea!! Hän kyseli vielä olemmeko Suomesta ja puhui kyllä yllättävän hyvää ja selkeää suomea, kirjakieltä kyllä mutta sujuvasti kuitenkin. Onneksi ei oltu puhuttu mitään muuta, kun täällä on tottunut, että voi arvioida tapahtumia turvallisesti omalla kielellään. :D

Tiskauspuuhissa

Eilen illasta oltiin Warehouse theaterissa katsomassa paikallista stand uppia ja vaikka paikalliset/maan sisäset vitsit menivätkin ohi oli kokemus mieluisa ja koomikot hauskoja. Kyllä sai nauraakin! Tänään olimme pitkästä aikaa Home of good hopessa jälleen auttelemassa ja kyllä meiltä kyseltiinkin, että missä ollaan oltu. Ei olla nyt ainakaan kolmeen viikkoon käyty siellä kun oltiin reissussa ja on tunteja pitänyt tehdä sairaalalle. Astioita kuivatessa meni jälleen tämäkin päivä siellä! Illalla mennään ulos syömään hyväksi todettuun pitsapaikkaan, namm. Huomiseksi suunnitelmissa taitaa olla pientä shoppailua keskustassa... Jos vaikka pelkästään niitä tuliaisia ja yrittäisi olla ostamatta itselleen mitään. Ainakin yrittäisi! Kertaakaan aikasemmin se yritys ei kyllä ole vielä onnistunut. Hups! :D

Standappia!

Ensi viikolla jatketaan vielä synnärillä, sunnitelmissa olisi kokeilla yövuorojakin. Saas nähä!

Haleja ja terkkuja! <3

-Tia