Payday mayday

Ensimmäinen viikko enskassa siis ohi ja se huipentuikin perjantaiseen yövuoroon. Keskiviikko mentiin vielä samoilla hommilla kun alkuviikkokin ja yritettiin päästä mukaan systemoituun kaaokseen. :D Melkein koko päivä vietettiin seuraten kuinka pientä vauvaa yritettiin auttaa. Äiti oli jo edellisenä päivänä vienyt vauvan terveyskeskukseen, josta heidät oli ohjeistettu tulemaan samantien Katuturaan sairaalaan. Äiti oli kuitenkin jostain tuntemattomasta syystä päättänyt odottaa seuraavaan päivään. Vauva oli 8 päivän ikäinen ja hänellä oli ilmestynyt potilaskortin mukaan jonkunlaista ihottumaa selkään (joka meistä kyllä näytti mustelmalta) sekä 25% painonlasku muutaman päivän sisällä, vauva ei siis myöskään syönyt kunnolla. Kaikessa timmellyksessä tunnistettiin vauva ja äiti samoiksi, joiden synnytystä oltiin katsomassa aikasemmalla viikolla. Vauvahan oli syntynyt silloin lähes elottomana ja aivan velttona sekä sinisenä, tapaus oli siis se josta kerroin täälläkin ja jossa äitiä oli kohdeltu todellatodella kamalasti, huudettu ja hakattu. Vauvalta ensimmäiseksi mitatut sokerit olivat vain 1,6 ja vauhdilla yritettiinkin sitten saada tippaa ja sokeria tippumaan. Meidän järkytykseksi ensimmäinen tippayritys oli kämmenselkään!?! Tuon ikäsellä kaverilla ei ne suonet edes missään määrin näy tai hyvällä tuurilla oo ees niin paksuja etteikö kanyyli niitä puhkasis samantien. Ja kuten nähtiin eihän siitä mitään tullu. Paikalle tulleet lastenlääkäritkään eivät vauvalla tippaa saannut, loppujan lopuksi oli siis hoitaja/lääkäri per raaja kiinni ja yksi vielä päässä etsimässä suonia! Valehtelematta voi sanoa pistokertoja kertyneen reilusti yli kaksikymmentä. Koko aikana toinen ei jaksanut edes itkeä, hyvä kun silmät pysyivät auki. Lopuksi lääkäri tuikkasi tavallisella injektioneulalla I.O-yhteyden (sääriluuhun luuydinonteloon), josta saatiin edes hiukan nesteitä menemään. Hitaasti, mutta kuitenkin. Sokerit saatiin nousemaan ainakin 3,6. Vauvan kanssa oli touhuttu koko aamupäivä ja vielä siinä vaiheessa kun me lähdettiin kotia, oli lääkärit vielä vauvan luona. Koko sen ajan oli äiti istunu yksinää käytävässä ja missään vaiheessa kukaan ei käynyt kertomassa hälle mikä tilanne on, huhhu. Toivottavasti pikkuinen voi nyt jo paremmin!

Keskiviikkona myös yksi saksalaistytöistä palasi reissun päältä, olivat olleet poikaystävänsä kanssa kiertämässä Namibiaa ja piipahtaneet myös Botswanassa ja Etelä-Afrikassa. Saatiin hyviä vinkkejä Kapkaupunkia varten! Käytiin keskiviikko illalla siis Joe's beerhousessa istumassa ja suunnattiin vielä Warehousen kautta kotia. Torstai otettiin sitten levon kannalta ja valmistauduttiin perjantain yövuoroon.

Yövuoron taukohupia!

Torstaina täällä oli siis osalla ihmisistä palkkapäivä ja perjantai oli itsenäisyyspäivä, joten tiedossa oli kiireinen yö! Töihin matkatessa miä olin jo ihan täpinöissäni, innolla oottaen mitä ilta tuo tullessaan. Ja kyllähän se toikin. Enskassa oli täysi hälinä päällä jo siinä vaiheessa kun saavuttiin, ihmisiä aivan kaikkialla. Arkipäivien ihmismäärä ei ollut siihen verrattuna enää mitään! Ei siinä oikein tyttö tiennyt mihin asettuisi ja mitä menisi katsomaan. Mentiin ensin trauma- ja elvytyshuoneeseen kattomaan mikä on homman nimi, ja jo siihen pikkutilaan oli ängetty kolme potilasta. Myös muu osasto oli tupaten täynnä potilaista! Illasta parhaiten mieleen jäi kyllä ne kaikki pahoinpitelyt ja puukotukset, vaikka olihan siellä muunkii sortin potilasmateriaalia: sydänjuttuja, hengitysvaikeuksia, vatsakipusia ja epileptikkoja. Mitään ihan hengenvaarallisia juttuja ei tuossa yövuorossa ollut, mutta luoja niitten kaiken maailman haavojen määrää. Dressing roomiin oli melkein koko ajan jonoa. Olishan siellä päässy ittekii jo ompelemaa mut josko opettelis sen tän viikon aikana ensin ihan rauhassa! Joku pikkunen haava on kyllä päästä tikkaamaa ennenku täältä kotia tullaa kun siihen mahollisuus on. Pääasiassa ilta meni vitaaleja mitatessa ja potilaita vastaanottaessa siinä observationalueella ja kyllä kanyloimaankin pääsi. Se aika mitä siellä ei ollut, niin pyöri muulla osastolla ihmettelemässä sitä menoa. Huhhu, aikamoista! Kahden pintaan sai siltä yöltä riittää ja huristeltiin taksilla kotia. Yhdentoista jälkeen siellä olikin meno hieman rahoittunut, helvetti olisi kuulemma revennyt siinä neljän aikaan uudestaan. 

Girls nightout, kippis!

Namiiii

Lauantaina herättiinkin suht ajoissa, että kerettiin illan juomaostoksille ennen kuin nää täällä lopettaa alkoholin myynnin yhden jälkeen! Suunnitelmissa oli jonkuusortin partyt, kun osa likoista lähtee ensi viikonloppuna Etoshaan joka sitten taas on miun ja Marin vika vkl täällä! Juhlittiin siis hieman etukäteen. Tehtiin yhdessä ihan sikahyvää ruokaa ja puolen yön maissa lähdettiin meille uuteen paikkaan Club Londoniin. Ihan hullun hauska ilta oli! Tanssittiin, naurettiin ja otettiin kuvia, jotka ei kyllä missään määrin oo julkasukelposia. :D Ja nääki mummot jakso jopa olla pilkkuun asti, jonka jälkeen napattiin paikallisesta pikaruokapaikasta Nandosista ruoat mukaan ennen kotiin menoa! Sunnuntaina tuntukin sitten luissa ja ytimissä asti, että sitä on ollut tytöt viihteellä. Huhhu! Tänään oli tarkoitus mennä Home of good hopeen, mutta aamusta asti on satanut ku saavista kaatamalla. Iiiiihan koko päivän, hyi! Ja koska siellä ollaan ulkopuuhissa, jätettiin sinne meno välistä. Huomenna sitten takaisin sairaalalle viimeiseen harkkaviikkoon!

Meillä on tänään TJ10 Namibiassa ja päälle vielä se seittemän päivää Kapkaupungissa, kyllä käy vähiin! Ei kyllä oikein haittaa, vaikka täällä on ihan mahtavaa ollutkin nii on se aina ihanaa palata kotiin! Enää ei tartte ressata kun vaan siitä, että miten saa kaiken ostetun mahutettua rinkkaan.... 

Haleja ja terkkuja! <3

-Tia