We have internet again!

Täällä ei ole toiminut netti muutamaan päivään, ilmeisesti koska linjat ovat olleet alhaalla. Meille tuli siis pakollinen facebook-, blogi-, instagram- ja yleensäkin internetsurffaustauko. Kamalaa. Vierotusoireiden huippu nähtiin tänään kun yhdelle tytölle tuli yllättäen whatsapp-viesti läpi ja hän huusi "oh internet is back", meidän kolmen muun tässä asuvan tytön yhteinäinen vastaus vaan kaikui "WHAAAT!??!" ja kaikille äkkiä puhelin käteen. :D Ai miten niin ollaan vähän addiktoituneita? Näää...

Tänään juuri puhuttiin kuinka aika on mennyt tosi nopiaan täällä. Tai päivät tuntuu kuluvan rauhassa, mutta viikot sujahtavat vain ohi! Me ollaan oltu täällä jo yli kaksi viikkoa, tavallaan ei tunnu yhtään siltä vaikka tuntuukin. Selkeetä jep. Onneksi on vielä niitä viikkoja eessä, tänään unelmoitiin kuinka tasan kolmen viikon päästä ollaan jo Etoshassa! Ai kamala, meistä ei kukaan jaksaisi enää oottaa. Tulee ihan mahtava reissu!

Reipas haavahoitaja

Torstaina oltiin viimeistä päivää post-natal osastolla ja taisi olla ensimmäinen päivä kun töitä oikeasti riitti koko päiväksi! Miähän olin tiistain ja keskiviikon osastolla yksinään, joten sekin saattoi osin aiheuttaa hitaan ajankulun. Torstaina oli elektiivisten sektioiden päivä, joten äitejä ja vauvoja rupesi tupsahtelemaan aamupäivästä. Viisi taisi olla yhteensä päivän mittaan, kaksi kerettiin olla ottamassa vastaan ennen kuin työpäivä loppui. Äiteille tehdään kontrollimittaukset heti osastolle saapumisen jälkeen ja seuraillaan anestesiamuodon sekä voinnin mukaan. Vauvat saapuessa myös mittaillaan ja kontrolloidaan sekä pestään ja puetaan. Jos äidit eivät ole tuoneet vaatteita mukana, ei sairaalalla ole tarjota kuin viltti johon vauva kapaloidaan. Oon edelleen hämmästynyt kuinka vähän vauvat täällä itkevät, ehkä se kulkee geeneissä ettei tunteita kuulu näyttää minkään ikäisenä. Saimme myös hoitaa toisen suomalaisopiskelijan kanssa kahdestaan lääkärinkierron jälkeisen sektiohaavojen sitomisen dressing roomissa. Hoitaja kävi meille kerran näyttämässä miten homma toimii ja sitten jäätiin kahdestaan puuhaamaan. Yksinkertaista leikkaushaavan hoitamistahan se oli, mutta mukavaa ajankulua. Kivempaa kuin vaan aloillaan istuminen!

At home of good hope

Perjantainakin meidän oli tarkoitus mennä sairaalalle, mutta hupsistarallaa kun kukaan ei hakenutkaan meitä aamulla. 6.45 mentiin pihalle oottelemaan ja seiskan maissa ruvettiin soittelemaan kyydille. Kukaan ei kuitenkaan vastannut, joten hetki siinä pähkäiltiin otetaanko taksi vai mitä tehdään. Lopputuloksena pistettiin viestiä josko joku tulisi viemään meidät home of good hopeen kymmeneksi ja mentiin hetkeksi takaisin lepäämään. Lopulta selvisikin, että kyytipoikamme oli nukkunut pommiin ja Wayne veikin meidät sitten viettämään päivää lapsien seuraan home of good hopeen. Oikein hyvä vaihtoehto perjantaiksi, kun koko viikon aamuheräämiset jo vähän painoi päälle!

Toiset on niin sulosia!

Home of good hopessa tuttuun tapaan aloitimme päivää laululeikeillä sekä isä meidän -rukouksella ennen pienempien lapsien ruokailun aloittamista. Autoimme jälleen ruokailussa, ruoanjaossa sekä tiskeissä. Ekan erän hoidettuamme alkoi paikalla olevien "koulu". Eli väritys- sekä satukirjat esiin ja leikkimään! Noin tunnin ajan puuhastelimme yhdessä kunnes isompia lapsia rupesi kouluista valumaan paikalle ja jatkoimme jälleen ruoanjaon sekä tiskien parissa. Kahden aikaan jo suurin osa lapsista oli saanut ruokansa sekä lähtenyt kotia kohti, samaan aikaan meidänkin kyytimme saapui. Oli kyllä oikein mukava päivä aamun hitaasta käynnistymisestä huolimatta!

Kouluhetki

Take a photo, take a photo!

Perjantai-illasta suuntasimme kaupungille tarkoituksenamme mennä katsomaan Hilton hotellin kehuttua skybaria. Ja olihan sieltä upeat näkymät! Itse baarikin oli hieno ja aika ylellinenkin, mutta kuitenkin odotuksiani pienempi. On sinne kuitenkin uudestaan mentävä auringonlaskua katsomaan, jos sattuisi vähän pilvettömämpi keli! Tapasimme kattoterassilla muutaman paikallisen tytön ja lähdimme heidän kanssaan pyörähtämään vielä paikallisten suosimassa Paguel baariravintolayökerho-yhdistelmässä, mutta yksien drinkkien jälkeen lähdimme jo kotia kohti. Sillä mielessä kuitenkin oli lauantainen aikainen aamuherätys sekä lähtö yhdeksältä Daan Viljoen (osaan sanoa sen jo!) luonnonpuiston kukkuloille!

Aikamoiset maisemat

Auringonlaskun aikaan

Girls! 3x suomalaiset ja 3x saksalaiset

Pari tyttöä valitsi kaikkien puolesta kunnianhimoisina pisimmän eli 9km kierroksen. Yhden saksalaistytön veikkaus oli, että hilpaistaan se tunnissa... Epäuskoisena naurettiin ja todettiin, ettei varmana tule tapahtumaan. :D Maisemat olivat kyllä aivan upeita ja reittikin oli mukava, mutta "kevyessä" 30 asteen lämmössä ja auringon paahteessa kukkuloilla reippailu oli loppujanlopuksi todella rankkaa. 3,5 tunnin (vai tunnissa!?) jälkeen kuitenkin selviydyimme reitistä ja vaikka jokainen taisi olla aika puhki, löytyi itseltä ainakin aikamoinen voittajafiilis perille päästyä. Kukaan ei kuitenkaan tainnut selvitä ilman jonkunasteista palamista, huolellisesta rasvauksesta huolimatta. Itse poltin korvani, joihin oli unohtanut kokonaan laittaa aurinkorasvaa... No ensi kerralla taidan muistaa, koska nyt tekee aika kipeää. Eläimiä meidän oli sinne tarkoitus lähteä katsomaan, mutta aika köyhäksi jäi. Näimme kaukaa jonkun antiloopin tapaisen sekä villikoiran(?). :D Reippailun jälkeen istahdimme paikan ravintolaan vielä syömään. Ja juomaan, vettä taidettiin eilisen aikana Marin kanssa kuluttaan ainakin 3 litraa per nenä. Sekä iloitsemaan internetistä, joka oli tarjolla myös vierailijoille!! 

Phuuuh

Up and down, up and down

Feeling like middle of nowhere

Vaikka reitin aikaset eläimet jäivätkin vähäisiksi, oli paluumatkalla ennen puiston porttia vielä jotain nähtävää, joka aiheutti autossa pientä hihkumista. Kirahveja!!

So what are u guys staring at?

Se on söpö!

Illasta menimme vielä istumaan naapuritielle toiseen isäntäperheen taloon Waynen kanssa. Muutaman tunnin viihdyimme, kunnes parin siiderin/oluen jälkeen meistä oli jokainen niin väsynyt, että melkein raahauduimme kotia. Ja itse kaaduinkin hampaiden pesun jälkeen suoraan sänkyyn, eikä nukahtamisessa tainnut montaa minuuttia mennä.

Tänään ollaan otettu aika rennosti, aamupäivästä altaalla makailua ja päivällä käytiin keskustassa pyörähtämässä. Tarkoituksena oli mennä kahvilaan, jota osa meistä oli jo kokeillut ja todennut paikan kakut mahtaviksi. Valitettavasti se oli kiinni, joten joudun vielä oottamaan kaverin kehumaa juustokakkua ensi kertaan, höh. Loppupäiväkin taitaa mennä yhtä laiskoissa merkeissä, koska täällä on tänään aivan älyttömän kuuma. Päivällä oli reippaasti yli 30 astetta varjossakin, ja illastakin vielä yli 20. Phuuuh.

Huomenna takaisin arkeen ja aamusta siis valikoimaan uutta osastoa. Onko pakko herätä kuudelta jossei millään taho?

Terkkuja ja haleja! On jo ikävä<3
-Tia