Reissussa!

Koska tää internetti on jälleen miuta vastaan täällä ja jonkun kommervenkin takia, blogi hävitti jälleen kerran miun tekstin. Ja tällä kertaa tietenkin kilometripitkän sellaisen. Joten yritetään siis muistella mitä tulikaan kirjotettua! Reissusta julkasin jo siis ekan kerran tarinaa eilen, maanantaina 24.2.

Yheksän upeaa päivää ympäri Namibiaa takana. Ja myös parin päivän vierailu Sambian puolelle! Victorian putouksien upeat maisemat, Etoshan kansallispuiston kaiken maailman eläimet ja Swakopmundin huikeat aktiviteetit! Ja tunteja sekä kilometrejä kerääntyi autossa taas ihan hurjasti. Oltiin laskevinamme, että melkein kaksi vuorokautta istuttiin peppuja puuduttaen matkaamalla paikasta toiseen. Kaikki oli kuitenkin sen arvoista! Meitä lähti Waynen kanssa reissun päälle kolme suomalaistyttöä sekä yksi saksalaistyttö! Pari päivää ennen reissun lähtöämme meiltä katkesi täältä netti, kun joku onnistui ajamaan tolpan kumoon ja linjat alhaalle. Siitä siis vielä vähän venähtäneempi postaustauko!

Startattiin siis torstaiaamuna viiden jälkeen ja ajettiin koko päivä Divunduun. Matkalla pysähdyimme krokotiilifarmille Otjiwarongoon. Päästiin pitelemään käsissä söpöjä vauvakrokojakin! Divundussa asustelimme Rainbow lodgella, joka sijaitsi ihan joen rannassa. Kun päästiin perille oltiin kaikki sen verran väsyneitä, ettei jaksettu kuin pistää teltat pystyyn ja hotkia iltapala mahaan ennen nukkumaanmenoa. Seuraavana aamuna herättiinkin sitten pirteinä kuuntelemaan saksalaistytön kauhun hetkiä yöltä. Toinen oli ollut ihan vakuuttunut yöllä vessassa käydessään, että seinällä kiivennyt lisko oli baby-crocodile sekä uskonut ulkona kuuluvista äänistä, että leijona on telttojen vieressä mekkaloimassa. Oli tainnut päivänen krokotiilien tapaaminen, sekä joessa asustavat krokotiilit olla vähän liikaa toiselle. Jäklkikäteen ollaan kuitenkin saatu hyvät naurut yhdessä tapahtuneesta!

Perjantaipäivällä lähdettiin käymään viereisessä kansallispuistomassa kattomassa elukoita. Tarkoituksena oli löytää puhveli, jota ei Etoshassa olisi. Kaveri kuitenkin jäi meiltä siellä piiloon, mutta hurjat määrät nähtiin kaikenmoisia muita eläimiä! Illalla kävimme myös parin tunnin mittaisella jokiristeilyllä, jossa näimme virtahepoja. Hassuja otuksia ja paljon isompia mitä olin kuvitellut! Illasta istuskeltiin baarilla päivällä saapuneiden norjalaisten kanssa, ennen kuin bussi kohti Victorian putouksia lähti. Saksalaistyttö jäi Waynen kanssa lodgelle meidän Sambian vierailun ajaksi, koska hänellä ei ollut keltakuumerokotusta todistavaa passia. Ei oltu varmoja kysytäänkö sitä meiltä missään vaiheessa, mutta jos riskinä on joutua rajalla aikamoisiin ongelmiin, ymmärrän päätöksen. Passia ei meiltä kyllä kysytty missään vaiheessa, kaikilta paikallisilta kylläkin.

Bussin putouksia kohti oli siis tarkoitus lähteä perjantain ja lauantain välisenä yönä 1:45, mutta kaikki olivat pelotelleet meitä, että se on monta tuntia myöhässä ja hyvä jos pääsemme lähtemään edes aamuyöstä. Meidän tuuriksemme se ei kuitenkaan ollut tuntiakaan aikataulusta jälessä ja kaksyt yli kaksi hypättiinkin jo kyytiin! Matka Sambiaa kohti meni nopeasti, lähes koko ajan nukkuessa. Baganista seuraavalla pysäkillä bussista jäi paljon porukkaa pois ja päästiin jokainen valtaamaan omat penkkirivit. Kaikki sujui siis hyvin siihen asti, kunnes tuli viisumien maksuaika Sambian puolella rajaa. Olimme varautuneet maksamaan viisumeista 500 Etelä-Afrikan randia, kuten olimme aikaisemmin ottaneet selvää. Luukulla kuitenkin selvisi, että viisumi on 50 US$. Eihän siinä mitään, kyllä he randejakin hyväksyisivät, mutta nykyisen kurssin mukaan maksu olisikin sitten 570 randia. Hetken siinä juttelimme asiasta, kunnes virkailija ehdotti, että menisimme ensin pankkiin vaihtamaan randimme Amerikan dollareihin ja palaisimme sen jälkeen luukulle. Siinä vaiheessa riitti ja maksettiin pyydetty ylimääränen hinta. Ihmeteltiin kovasti, että mitä ne siellä oikein tekevät Amerikan dollarilla. Siitä jatkettiin sitten pankkia kohti, jotta saisimme vaihdettua Namibian dollarimme randeihin. Iloksemme he sitten luukulla ilmoittivat, etteivät ota vastaan rahojamme. Siinä oltiin sitten huuli pyöreenä, että mitä! Pankkivirkailija ohjeisti meitä vaihtamaan miehiltä, jotka vaeltelivat pihalla hurjien rahatukkujen kanssa. Heillä ei taas ollut vaihtaa randeihin, vaan tarjolla oli vain Sambian valuuttaa kwachaa. Jota en vieläkään osaa edes lausua. Siinä jonkun aikaa mietittiin ja pähkäiltiin sekä laskettiin itsekin, että saataisiin oikea summa vaihdossa. Loppujan lopuksi saatiin siis viisumi maksettua, rahat vaihdettua ja päästiin takaisin bussiin jatkamaan matkaa. Osattiin odottaa, että rajalla yritettäisiin saada enemmän viisumista kuin mitä se oikeasti on, mutta kaikki muu rahasotku tuli täytenä yllärinä! Vaikka kuinka olimme etukäteen ottaneet selvää. Perillä meille sitten selvisikin, että Sambiassa käy niin randi, US$ kuin kwachakin. Yritä siinä sitten pysyä kärryillä!

Rajan jälkeen jatkettiin matkaa kohti Livingstonea. Heti Sambian puolella oli huima ero teissä, jäätäviä kuoppia ja aukkoja asfaltissa! Meinasi itsellekin tulla jo huono olo kuskin väistellessä niitä, vaikka yleensä miulle ei matkapahoinvointia tulekkaan. Puolenpäivän aikaan oltiin perillä ja kunhan vain varmistettiin, että ollaan jäämässä oikeassa paikassa pois, hypättiin tavaroinemme ulos bussista. Ennen kuin oli edes autosta kunnolla ulkona, kimppuun hyökkäsi ihan hurja lauma miehiä tarjoten taksikyytiä. Ensimmäistä kertaa rupesi oikeasti ottamaan päähän, sillä he tulivat melkein iholle asti. Otettiin kyyti sitten yhdeltä vähän vähemmän innokkaalta kaverilta, joka oli todella mukava! Varmisteltiin häneltä myös rahoista sekä siitä miten kurssi menee ja voitiin onneksemme todeta, ettei meitä oltu huijattu. :D Otettiin siis suunnaksi Jollyboys-hostelli, jossa meillä piti olla varaus yhdeksi yöksi. Nimenomaan piti. Kun päästiin respaan, yritettiin löytää varausta kaikilla keksimillämme nimillä. Mutta ei, ei löytynyt. Oltiin kuitenkin jo hieman henkisesti varauduttu tähän, sillä tällaista täällä on tapahtunut ennenkin! Meidän onneksi paikka ei ollut kuin ”almost fully booked” ja meille löytyi tilaa kahdeksan hengen huoneesta. Henkilökunta oli todella ystävällistä siellä ja tämäkin nainen hieman järjesteli, että sai meidät kaikki samaan huoneeseen. Huonetovereina meillä oli yksi korealainen tyttö ja kaksi briteistä, kahdesta ei ollut tietoa! Paikka oli todella mukava ja rento, sellainen mihin mielellään menisi uudestaan. Huoneet eivät olleet kovin kummosia, mutta juuri sellaisia joita reppureissaaja hostelliltaan haluaa.

Pienen siistiytymisen ja syömisen jälkeen, otettiin putoukset suunnaksi. Lähdettiin liikkeelle samantien, että meillä olisi tarpeeksi aikaa. Napattiin taksi hostellin ovelta ja jälleen meillä kävi tuuri ja kuski osottautui todella mukavaksi! Hän lupasi myös tulla hakemaan meidät ja sovittiinkin paluuaika kuudeksi. Maksukin hoidettiin vasta kun oltiin takaisin hostellilla kun kuski sitä ehotti, kova oli luotto meihin! itse putoukset olivat aivan upeat. Tähän aikaan vuodesta siellä on todella paljon vettä ja ilmassa olikin paljon tihkua jatkuvasti. Ja välillä vesi tuli sateena alas. Eikä vielä ole edes pahin aika! Veden määrä kuitenkin saatiin jokainen tuntea nahoissamme ja oltiin itsekukin enemmän tai vähemmän märkä kun lähdettiin takaisin hostellille. Itsehän olin ihan litimärkä! Kävelimme maisemareittiä putousten vastakkaisella puolella ja sieltä oli kyllä aivan upeat näkymät. Käväsimme myös Sambian ja Zimbabwen yhdistävällä sillalla, jossa on myös benjihyppymahdollisuus 111 metristä. En hypännyt, sillä olin päättänyt säästää rahat johonkin paljon parempaan! Ihan salaa myös astuttiin hieman Zimbabwen puolelle kun raja meni keskellä siltaa. :D

Hieman kuutta ennen matkattiin takaisin hostelille ja väsyneen kaikesta bussissa istumisesta sekä heti perään putouksilla vierailusta oltiin aiika poikki. Ennen nukkumaanmenoa jaksettiin vain syödä mahamme täyteen hostellin älyttömän hyvää ruokaa ja viettää pieni nettihetki. Yhdeksän jälkeen meistä taisi jokainen kaatua sänkyyn. Sunnuntaina oltiin kuviteltu nukkuvamme suht pitkään, mutta kuuden jälkeen herättiin huonetoverimme herätyskelloon joka jäi yksinään soimaan huoneeseen hänen hävitessään jonnekin. Oltaisiin varmasti saatu vielä uudestaan unta jos kello ei olisi soinut keskenään reilusti yli kymmentä minuuttia. No pirteänä sitten ennen seitsemää ylös ja pakkailemaan tavaroita sekä syömään aamupalaa! Bussi oli merkattu lähteväksi kymmeneltä ja kymmentä yli se jo saapuikin! Liikkeelle kyllä taidettiin lähtä vasta yhdentoista pintaan. Jälleen reilut yhdeksän tuntia bussissa eessä. Matka meni kuitenkin yllättävän nopeasti, autossa näytettiin myös muutama leffa. Jo etukäteen oli lipuissa varoteltu, että bussissa tullaan näyttämään kristillistä materiaalia ja joku hallelujavideohan sieltä tulikin, myös leffat mukailivat tätä lajia. Ja jos oikein kuultiin, yksi bussin työntekijöistä myös lausui isä meidän –rukouksen matkalla!

Kaikkien suureksi yllätykseksi oltiin Divundussa perillä melkein oikeaan aikaan! Kaksyt yli seittemän Mari huomasin lodgemme kyltin ja samantien ajoimmekin huoltiksen pihaan josta myös nousimme kyytiin. Muut matkustajat saattoivat katsoa meitä hieman kieroon kun alkoi hurja hihkuminen ja nauraminen kun tajuttiin olevamme perillä. Pienestä on ihminen välillä iloinen! Sitten ooteltiinkin Janaa ja Wayneä meitä hakemaan, kunnes meitä rupesi lähestymään ihan outo auto. Lähempänä huomasimme, että siellähän ne kaksi olivat kyydissä. Ihmetys taisi paistaa naamalta kun samantien kuulimmekin, että Wayne oli onnistunut jättämään matkabussimme avaimet lukittuun autoon. Siksi siis tämä avolava! Nauruhan siinä pääsi ensimmäiseksi. Matkasimme takaisin lodgelle kuin paikalliset konsanaan, auton lavan kyydissä! Jälleen kikatettiin kuin pikkulapset, koska olihan se aika hauskaa. :D Miehet yrittivät murtautua autoon pitkin päivää sekä iltaa, mutta eihän siitä mitään tullut. Lopputuloksena siis yksi päivä jumissa lodgella, kun vara-avaimet matkasivat Victorian putouksille menevän bussin mukana Divunduun. Ylimääräisen päivän vietimmä altaalla makoillen, ei yhtään huonommin käytetty aika. Vaikka yksi päivähän siinä hukkaan heitettiin, mutta noita sattuu!

Avaimet siis saapuivat maanantaina ja tiistain välisenä yönä noin samoihin aikoihin kun bussi viimeksikin tuli. Heti aamusta jatkettiin sitten matkaa kohti Etoshaa. Ja taas puoli päivää autossa, jes! Kolmen jälkeen oltiin jo perillä Etoshassa, mutta ajeltiin jonkun aikaa ympäriinä elukoita etsien. Ja bongattinhan me kaikkien vanhojen tuttjen lisäksi jellonikin, yksi uros ja kaksi naarasta!! Joten aika hymyilevin mielin jatkettiin Halali lodgelle. Illasta ei jälleen jaksettu kuin pulahtaa altaaseen, pystyttää teltat sekä syödä mahat täyteen. Myöhemmin vielä käväsimme lodgella sijaitsevalla juottolammella jos nähtäisiin lisää eläimiä. Ja kun sinne saavuttiin, niin sarvikuonohan siellä oli! Oltiin siis päivän aikana onnistuttu nappaamaan kaksi kaveria big fivesta! (Big five = sarvikuono, jellona, ronsu, puhvalo ja leopardi/gepardi).

Keskiviikkona herättiin aikasin, jotta päästäisin lähtemään puiston puolelle heti kun lodgen portit vaan aukeavat! Aamupäivästä nähtiin lisää erilaisia antilooppiväännöksiä, seeproja, kirahveja, sarvikuono sekä pumba. Iltapäivästä iskettiinkin sitten kultasuoneen! Löydettiin ainakin kolmekymmentäpäinen ronsulauma! Ensin nähtiin yksi seisoskelemassa ja jo silloin alkoi hihkuminen. Hieman kun ajettiin eteenpäin, niin johan niitä rupesin valumaan! Lopulta päästiin seuraamaan toisten touhuja todella lähteltä, ja siellä oli myös hirmu monta ihan vauvvaa! Tämän jälkeen lähdettiin ajelemaan takaisin lodgea kohti, samalla tarkkaillen josko onnistuttaisiin vielä näkemään leopardia tai gepardia. Niitä ei kyllä vaan ollut missään! Puhvalo olisi vielä mahdollista löytää Windhoekin läheisestä kansallispuistosta, mutta se kaikista vaikein löydettävä taitaa miun big fivesta ainakin jäädä puuttumaan. Matkalla takaisin meiltä puhkesi rengas ja kyllä sitä aika jännittyneissä tunnelmissa vaihdettiin, kun Wayne käski meidän tarkkailla kaikkia eläimiä jotka voisivat meidät syödä tai talloa! Loppu hyvin, kaikki hyvin saatiin vaihdettua uusi rengas melkein räjähtäneen tilalle ja päästiin jatkamaan matkaa! Illalla vielä käväsimme uudestaan juottolammella, jos vaikka nähtäisiin vielä jotaina. Ja muutama sarvikuono ja elefantti siellä olikin ainaisten antilooppijuttujen lisäksi!

Torstaiaamuna aikaisin pakattiin tavaramme autoon ja aamupalan jälkeen lähdettiin liikkeelle kohti Swakopmundia! Matkalla onnistuttiin vielä bongamaan jellona ennen kuin poistuttiin puiston alueelta! Jaa taas puoli päivää autossa istuessa, kivaa. Matkalla Swakoppiin meiltä puhkesi jälleen rengas. Tai melkein räjähti. Onneksi oli vielä toinen vararengas joka saatiin vaihdettua alle, se oli kuitenkin tyhjä kuin mikä ja ajeltiin aika rauhallisissa tunnelmissa seuraavanaa kaupunkiin, Omaruruun, 30km päähän. Sieltä saatiin hankittua pari käytettyä rengasta vararenkaiksi loppumatkalle Swakoppiin, jossa Wayne suunnittelti ostavansa yhtä monta uutta rengasta kuin suomalaisia on kyydissä! Ai miten niin meillä on epäonnea. :D

Iltapäivästä saavuttiin Swakoppiin ja ensimmäiseksi käytiin varmistassa seuraavaan päivä matkan huikein juttu! Sen jälkeen lähdettiin perheen omistamalle talolle, jossa yövyttäisiin. Talo sijaitsi todella lähellä rantaa ja oli muutenkin oikein mukava! Illasta menimme syömään kahden muun saksalaistytön kanssa, jotka olivat omineen matkanneet jo keskiviikkona Swakopmundiin. Valitsimme Waynen neuvosta ravintolan rannalta, joka osottautui todella hyväksi! Pääruuaksi valitsin kingklipkalaa ja otettiin myös alkuruuaksi Marin kanssa etanoita, joita kumpikaan ei koskaan aikasemmin ollut syönyt! Ihan hyviä ne oli, joskaan ei kovin kummosia. Eniten ne maistui valkosipulille! Ilta oli viimeinen yhteinen toisen saksalaisen tytön kanssa, koska hänen lentonsa kohti reissuna jatkoa kohti Etelä-Afrikkaa lähti lauantaina jo ennen kuin me saavuttiin kotiin. Oli mukavaa päästä vielä viettämään aikaa koko porukalla ja saada viimeiset halit ja heipat vaihdettua! Ja myös vakuuttelut siitä, kuinka jokainen reissaa toisia katsomaan Saksaan/Suomeen. Ilta olit todella mukava ja ruoka hyvää!

Perjantaina luulin herääväni jännissä tunnelmissa, mutta ei niin mitään. Päivän ainut ja tärkein suunnitelma oli nimittäin LASKUVARJOHYPPY!! Oltiin sovittu, että mennään firman toimistolle kahdeltatoista josta sitten meidät kuljetettaisiin hyppypaikalle. Mutta koska täällä eivät asiat tuppaa sujua kuten alun perin sovittu, saapui Wayne ennen yhtätoista renkaita vaihtamasta ja ilmoitti, että nyt samantien mennään! Hyppääjiä oli kuulemma päivälle niin paljon, että liikkelle piti lähteä heti. Hänet oli myös ohjeistettu viemään meidät suoraan hyppypaikalle, jossa hoidettaisiin myös kaikki paperihommat. Ajettiin sitten Swakopmund skydiving clubille, jossa kukaan ei kuitenkaan ollut ottamassa meitä vastaa. Mies siellä yritti ehottaa, että siirrettäisiin hyppyaikamme kolmeen jolloin olisi paremmin tilaa. Wayne soitteli pari puhelua, jolloin selvisi että ollaankin väärässä paikassa! Saatiin ohjeet ajaa Chinatowniin, joka tosiaan oli se oikea hyppypaikka. Yleensä yhtiön väki kuljettelee hyppääjiä, joten ei Wayne osannut ajaa sinne. Harhailtiin ties missä vähän aikaa, kunnes pysäytettiin vastaan ajava moottoripyöräilijä jolta kysyttiin tietä. Tuurilla oltiinkin pysäytetty paras mahdollinen neuvoja, sillä kuski vain tokaisi ”follow me” ja perillä paljastuikin, että hän oli hyppykoneen pilotti!

Vihdoin kun saavuttiin oikeaan paikkaan oli ensimmäisen ajon aikana kertynyt ihan pienen pieni jännitys tipotiessään kaiken sähläyksen takia. Melkein heti saapumisen jälkeen meidät otettiin ohjeistukseen, jossa kerrottiin mitä ennen hyppyä tapahtuu, miten kroppa pitää pitää hypyn aikana ja muuta tärkiää. Saatiin kyllä aikamoinen pikaohjeistus! Samalla mies kertoi, että ennen meitä on vain kolme hyppääjää jotka ovat jo melkein lähössä yläilmoihin, joten kohta jo puettaisiin! Samalla huomattiin, että paikalla oli paljon ihmisiä istumassa ja kiilattiin kyllä monen eteen. Waynen suhteilla! Hetki kerettiin istuskella ja samalla täyttää henkilötieto/vastuuvapautuspaperit kun kutsu jo tulikin! Pukemisen jälkeen muistettiin sentään ottaa ryhmäkuva meidän tunnelmista, mutta kaikki muu ennalta aateltu jäi kyllä unohduksiin! Sitten meitä ennen ollut ryhmä laskeutuikin jo ja koneen tankkauksen aika meidän hyppykaverit tulivat tarkistamaan valjaita sekä höpöttelemään kaikenmoista ja kuvaamaan jo pätkiä videoihimme. 

Sitten tulikin koneeseen siirtymisen vuoro, eikä vieläkään mitään! Ei jännityksenpoikastakaan, vain superinnokas fiilis. Pikkukoneeseen pilotin lisäksi pakkauduttiin me kaikki kolme hyppäyskavereidemme kanssa ja oli kyllä ahtaat tunnelmat kun mahduttiin vain osittain päällekäin. Jäätiin tandemparini kanssa istumaan suoraan oviaukon, joka tosiaan oli vaan aukko eikä mitään kiinni menevää, kohdalle istumaan jolloin ekaa kertaa rupesi jännittämään. Ja ihan vain sen oven takia! :D Matka korkeuksiin tuntui kestävän ainakin kolme tuntia, mutta nousun aika se oven aiheuttama pieni jännityskin kaikkosi ja tilalle tuli vain tosi rauhallinen ja ihan älyttömän hyvä fiilis. Kaverini osoitteli miulle matkalla Swakopin kaupungin, Walvis bayn sekä suolapellot, jotka olivat pinkkejä! Ja sitten oltiinkin jo 10 000 jalassa eli 3,2km!

Me hyppäsimme ekana ja samantien kun saavutettiin oikea korkeus siirryttiin oviaukolle. Ja ennenku kerkesin tajutakkaan oltiinkin jo ulkona! Huutohan siinä pääsi, mutta hetkeäkään ei jännittänyt. Fiilis oli vain ihan älyttömän upea. Sanoinkuvaamaton. Vapaapudotuksen aikana, kun olin saanut merkin avata käteni, tuntui kuin olisi vain lentänyt! Oli se vaan hurjaa. Kuvatulla DVD:llä näkyy kyllä semmonen riemuidiootin hymy että! :D Varjo kun avattiin leijailtiin vain alaspäin, lukuunottamatta sitä hetkeä kun mentiin hurjaa spiraalia alas, hauskaa! Oli se vaan upea kokemus ja suosittelen sitä kyllä kaikille, jotka ovat koskaan edes miettineet! Ihan liian nopeasti oltiin jo alhaalla maankamaralla, ja sama älytön hymy vaan pysyy naamalla. Hypyn jälkeen oli ihan epätodellinen olo, mitä miä just pääsin kokemaan!?

Kun oltiin saatu ittemme purettua kamoista, otettiin kyllä ansaitsemamme siiderit ja oluet! Kylläpä vain maistui hyvältä. ;D Hyppypaikalla törmättiin myös kahteen suomalaispoikaan, jotka olivat suorittamassa laskuvarjohyppykurssia ja asuivat siellä keskellä ei mitään! Toinen heistä oli ostanut vartavasten krediittiä mobiilinettiinsä, jotta pystyisi kuuntelemaan Suomi-Ruosti lätkäottelun livenä. Ja sinnehän me jäätiin hypyn jälkeen sitä kuuntelemaan ja hengailemaan hetkeksi aikaa. Muista oli hauska seurata meidän reaktiota, kun ne yllättäen olivat pelin mukaiset ja suomekielen kauneimmat sanat vaan raikasivat. Pelin jälkeen lähdettiin Waynen kyydillä takaisin kohti taloa. Tunnelma kyllä pysyi hyvänä vaikka pelissä kävikin huonosti, oli päivä vaan ollut aivan upea!

Illalla kävimme rannalla katsomassa auringonlaskun sekä kahlailemassa. Sen jälkeen suunnattiin vielä käymään kasinolla, jossa kukaan meistä tytöistä ei aikaisemmin ollutkaan ollut! Tyhmä paikkahan se oli, kun ei mitään voitettu. Höh. Jälleen päivän uuvuttamina nukkumaan ja seuraavana päivänä ylös kohti uusia aktiviteetteja. Oltiin varattu lauantaiaamulle mönkkäriajelua ja hiekkalautailua dyyneillä. Kylläpä vaan oli hauskaa! Meidän hyvä tuuri vaan jatkui ja miun mönkkäri päätti sanoa itsensä irti laskupaikalla. Onneksi ei ollu miun vika!! :D Pikasuihkujen jälkeen suunnattin kohti Walvis bayta syömään ja katsomaan Namibian suurinta hiekkadyyniä, dyyniä numero seitsemän. Ei se kyllä niiiiin iso ollut mitä on väitetty! Leveä ku mikä kyllä, mutta ei se kamalan korkea ollut. Ei kyllä enää kiivetty huipulle, koska kerta Sossusvleissä riitti jo.

Hauskan päivän jälkeen pakattiin itsemme jälleen autoon ja lähdettiin kotia kohti! Onneksi Swakopista ei ollut kuin muutama sata kilometriä Windhoekiin eikä istumista tullut ihan niin paljoa. Matkalla seurattiin viestipäivityksillä Suomen lätkän pronssiottelua ja kun mitali tuli, korkattiin mekin autossa breezerit. Ihan sama missä sitä on, mutta voittoa tulee aina juhlia!

Reissu oli kyllä aivan upea kokemus ja päästiin näkemään ja tekemään todella paljon! Kotiin palatessa työmotivaatio oli yllättäen hieman hukassa, kun taukoa töihin on tullut muutama päivä.. Onneksi nämä pari päivää leikkurissa on sujunut yllättävän vaivattomasti, mutta sairaalan fiiliksistä sitten uudessa postauksessa!

Netti on täällä tosiaan ollut ihan naurettava kotiinpaluun jälkeen. Hidas kun mikä ja esimerkiksi miulla ja yhdellä toisella tytöllä ei toimi netti koneissa samaa aikaa. Eli jos hän yhistää mulla katkeaa ja sama toisinpäin. Hauskaa! Puhelimessa pelittää suht normaalisti… Täällä on vaihtunu modeemi meidän poissaolon aikana ja vanhin poika veikkasi, että siinä on nyt jotain mätää. Phuuuh. Ja kuten huomata saattaa, tekniikka on tosiaan miuta vastaan täällä kun jo toiseen kertaan teksti katoaa blogista ku tuhka tuuleen! Huisia! Kuvat tulee jälleen perästä, koska vieläkään en saa niitä tänne ladattua. :/

Nyt tää tyttö lähtee nukkumaan, huomenna vielä työpäivä! Alotetaan siis eka työviikko aika kevyesti… Kaksi muuta saksalaistyttöä lähtee torstaina kotiin ja huomenna on meillä Going away -grillijuhlat! Ja torstaina todennäkösesti KFC-ruokavalio. :D

Terkkuja ja haleja <3
-Tia